Emily Dickinsonin runo

Osui Facebookissa silmään.

My life closed twice before its close (96)

My life closed twice before its close—
It yet remains to see
If Immortality unveil ...
A third event to me

So huge, so hopeless to conceive
As these that twice befell.
Parting is all we know of heaven,
And all we need of hell.

 

Miten tuo kääntyisi? Saa kertoa ehdotuksiaan - jos vaikka syntyisi jotain keskustelua. Emily Dickinsonin runoja on käännetty käsittääkseni aika vähän suomeksi. Siinä olisikin hauska urakka, jos ottaisi asiakseen kääntää yhden Dickinsonin runon per päivä :o)

 

 

 

 

Kymmenen vaikuttavaa kirjaa

Facebookissa pyörinyt meemiläinen.

Mainitse 10 kirjaa, jotka ovat koskettaneet sinua jollain tavalla. Älä mieti liikaa, käytä vain pari minuuttia. Kirjojen ei tarvitse olla suuria tai hienoja. Listalleni päätyivät:

Daphne Du Maurier: Rebecca
Dmitri Šostakovitš: Muistelmat
Orson Scott Card: Kuolleiden puolustaja
Alice Munro: Viha, ystävyys, rakkaus
Dostojevski: Rikos ja rangaistus
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Taivaalta pudonnut eläintarha
Doris Lessing: Viides lapsi
Vladimir Nabokov: Lolita
William Sleator: Avaruuspeli
Emma Donoghue: Huone

Pikatuomio - Marko Kilpi : Kuolematon

Oma maa mustikka?

Täytyy häpeäkseni tunnustaa, että Marko Kilven kehuttu "Elävien kirjoihin" jäi minulta puolessa välissä kesken. Juoni oli kiinnostava ja kirja verraten hyvin kirjoitettu, mutta lukijan opettaminen keskisormi pystyssä ja jonkinlainen ylenkatseellinen asenne olivat liikaa. Kuolemattomassa on samaa problematiikkaa. Dialogi on hyvin kirjoitettua ja iskevää, mutta tuntuu samaan aikaan epäuskottavalta, että henkilöt saarnaisivat toisilleen poliisityön poliiseille itsestäänselviä tosiasioita. Ainakin tuolla tavoin toimia työtoveri olisi varmaan erittäin ärsyttävä ;) Juonta kuljetetaan liikaa tuollaisien mahtipontisten puheenvuorojen kautta. Jokin psyykkeessäni vastustaa manipuloiduksi joutumista...

Jännite pysyi kuitenkin tällä kertaa paremmin kasassa. Lopussa mielenkiinto pääsi vähän lopahtamaan enkä osannut enää innostua panttivankidraamasta. Vähän turhan synkkää tavaraa jopa minulle. Ja suomalaista kirjallisuutta kohtaan on paljon kriittisempi. Hyvin pienestä alkaa pitää juonikuviota epäuskottavana, vaikka briteille ja amerikkalaisille sallisi minkälaiset kirjailijan vapaudet tahansa. Hassu juttu...

Ruth Rendell : Morsiusneito

Jokainen kertoja on epäluotettava kertoja

Ruth Rendell kirjoittaa hienoja dekkareita, joissa on vinoutuneita henkilöhahmoja, vääristynyttä moraalia, pakkomielteitä, valheita. Hän muistuttaa jonkin verran Patricia Highsmithiä vinoutuneisuuden ja synkän tunnelman suhteen, mutta juonen langat punotaan lopussa paremmin yhteen. Patricia Higsmithillä - ehkä Tom Ripley -sarjaa lukuunottamatta - lopullinen katharsis jää liian usein saavuttamatta. Rendellillä ympyrät lopulta sulkeutuvat ja pikkuasioillakin osoittautuu olevan merkitystä.

 Morsiusneito kertoo sympaattisesta nuorukaisesta Philipistä, joka rakastuu palavasti sisarensa morsiusneitoon, salaperäiseen, seksikkääseen, lapsenomaiseen Sentaan. Senta muistuttaa Philipin äidin puutarhassa ollutta Flora-patsasta. Seksi toimii parin välillä loistavasti, mutta Philipiä kiusaa Sentan valehtelu, absurdit pelot, likainen asunto sekä hämmentävä vaatimus, että kumpikin tekisi rakkautensa sinetöidäkseen murhan. Philip on aina pitänyt väkivaltaa kaikissa muodoissaan vastenmielisenä. Philip ajattelee ettei Senta ole tosissaan ja päätyy tätä miellyttääkseen teeskentelemään tehneensä murhan. Hän ajattelee Sentan teeskentelevän myös, sillä Sentahan on taipuvainen harmittomiin pieniin valheisiin...

 Philip on omaan arvostelukykyynsä luottava nuori mies, joka tuntuu lukijankin silmissä järkevältä ja luotettavalta. Loppua kohden käy kuitenkin ilmi kuinka väärässä hän on ollut arvioissaan paitsi Sentasta niin äidistään, sisarestaan, äidin poikaystävästä, jopa itsestään. Kuinka me lukijat uskommekin sinisilmäisesti kertojien kertomat totuudet, kun maailma esitellään meille heidän silmin. Oletamme heidän edustavan kirjailijan näkemyksiäkin. Kokenut lukijakin on helppo saada menemään tähän samaan halpaan. Lukiessa sitä uppoutuu kertojan maailmaan ja jättää oman arvostelukykynsä narikkaan nauttiakseen täysillä kirjasta.

Kenelle? Psykologisten dekkarien ystäville. Patricia Highsmithistä pitäville. Nautinnolliseksi lukemiseksi mökille tai perjantai-illan seuraksi sipsipussin kera.

Tekstinäyte seuraa myöhemmin, sillä kirja on nyt äidilläni luettavana :)